Ihan paras italiansalaatti
Italiansalaatti on parin viime vuoden aikana vakiinnuttanut paikkansa meidän joulupöydässä. Minun lapsuudenkodissani italiansalaatti ei kuulunut jouluruokiin, toisin kuin puolisoni lapsuudenkodissa. Sieltä olen sen napannut enkä enää osaisi olla ilman.
Sitä en tiedä, kuinka perinteistä jouluruokaa italiansalaatti on ja kuinka monen joulupöytään se itse asiassa edes kuuluu. Tytär esitti hyvän kysymyksen liittyen italiansalaattiin ja jouluun: mitä tekemistä italiansalaatilla on suomalaisen joulunvieton kanssa? Pikaisella googletuksella en löytänyt tähän vastausta. Olisiko niin, että spagetti on vanhaan aikaan ollut sen verran eksoottista, että sitä sisältävää salaattia on ollut hienoa tarjota juhlapöydässä? Tai sitten se vaan on niin hyvää, että siksi lunastaa paikkansa juhlapöydässä.
Ihan paras italiansalaatti
2 kuorineen keitettyä, jäähdytettyä porkkanaan. 10 cm pätkä kurkkua
1 maustekurkku
1 Granny Smith -omena
1 dl pakasteherneitä
120 g keittokinkkua
1 dl rakettispagettia
1/2 annoslihafondi
vettä spagetin keittämiseen
tuoretta persiljaa
Kastike:
1 dl kuohukermaa
1 dl majoneesia
1/2 rkl viinietikkaa
mustapippuria myllystä
ripaus valkopippuria
ripaus suolaa
Keitä spagetit lihafondilla maustetussa vedessä, valuta ja jäähdytä.
Kuori keitetyt ja jäähdytetyt porkkanat ja paloittele ne. Paloittele myös kurkut, kinkku ja kuorittu omena. Sekoita kaikki ainekset, lisää joukkoon pakasteherneet ja jäähtyneet spagetit.
Valmista kastike. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen muut kastikkeen ainekset.
Kääntele kastike varovaisesti salaatin joukkoon. Nosta salaatti jääkaappiin tekeytymään vähintään muutamaksi tunniksi. Parhaimmillaan salaatti on seuraavana päivänä.
Kommentit
Lähetä kommentti