Ihana kevät ja parsa-aika

 En ole kovin kokenut parsan kokkaaja. Parsaa   teki kuitenkin mieli. Kun ostan parsanipun,   saan  siitä itselleni ainakin pari parsa-ateriaa,   sillä muu  perhe ei tästä keväisestä herkusta   piittaa. Tämän ohje on kuitenkin mitoitettu   kahdelle syöjälle. Hollandaise-kastikkeen tein   Epätrendikkään ruokablogin ohjeella - nam!   Kastike valmistuu kätevästi blenderissä.

Parsaa ja ilmakuivattua kinkkua

100 g ilmakuivattua kinkkua (Parmankinkku on hyvää)
nippu vihreää parsanippu
2 l vettä
2 rkl suolaa
(2 tl sokeria)

Lämmitä uusi 90 asteeseen. Levitä kinkkusiivut leivinpaperin päälle pellille ja paahda uunissa tunnin verran. Nosta lautaselle jäähtymään. Tällä tavoin paahdettu kinkku on sopivan rapeaa, muttei kärähtänyttä.

Kuori parsat ohuelti nupusta tyveen päin. Katkaise tyvestä pois puiseva osa eli pari senttiä. Keitä suolalla (ja sokerilla) maustetussa vedessä kunnes ovat al dente (paksuudesta riippuen 2 - 4 minuuttia). Nosta talouspaperin päälle kuivumaan.

Hollandaise-kastike blenderissä by Epätrendikäs ruokablogi

200 g lämmintä voisulaa
3 kpl isoja huoneenlämpöisiä kananmunankeltuaisia
2 rkl sitruunamehua
1 tl valkoviinietikkaa
1 tl suolaa
hippunen cayenne-pippuria

Pidä huoli, että sinulla on kastikkeen valmistusta aloittaessasi kaikki ainekset käden ulottuvilla, sillä valmistuksen aikana ei kaapista ehdi kaivelemaan mitään.

Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Sulata voi varovasti mikrossa. Lämmitä blenderin kannu kaatamalla siihen kiehuvaa vettä muutamaksi minuutiksi. Blenderin on oltava lämmin, jottei kastike juoksettuisi. Kun kannu on lämmin, kaada vesi pois ja kuivaa kannu sisältä. Kaada huoneenlämpöiset keltuaiset kannuun ja lisää sitruunanmehu sekä valkoviinietikka. Laita kansi kiinni ja blendaa sen verran, että ainekset sekoittuvat. Avaa kannen keskiluukku ja blenderin koko ajan käydessä valuta sisään lämmin voisula kapeana nauhana. Kohta seoksesta muodostuu  vaaleankeltainen,kiiltävä ja paksuhko kastike. Lisää sitten suola ja cayenne ja pyöräytä vielä sen verran, että mausteet sekoittuvat. Älä sekoita liikaa.

Kokoa annos: ensin parsat, sitten hollandaise ja päällimmäiseksi revityt kinkunpalat. Mustapippurin ystävät ripsauttavat annoksen kruunuksi tujauksen mustapippuria. Nauti.



P.s. Tämä oli meikäläisen eka blogipostaus, jännää!


Kommentit

Suositut tekstit