Olivian(tapainen) kana
Olivian kana on muutamien vuosien takainen ruokailmiö, joka on minulta aiemmin jäänyt testaamatta. Kuten tapanani on, sovelsin netistä löytämääni ohjetta: alkuperäisessä ohjeessa uunivuokaan tulee jäisiä babyporkkanoita, mutta meillä porkkana syötiin tuoreen raasteen muodossa. Ruokaan lisäsin persiljaa. Ja mustapippuria - sitä pitää olla joka ruoassa.
Jos et ole aiemmin tutustunut pankojauhoon eli japanilaistyyppiseen korppujauhoon, kannattaa kokeilla. Kokemukseni mukaan jauhoa saa ainakin suurimpien markettien Japani-hyllystä sushitarvikkeiden vierestä, uskoakseni myös aasialaisista ruokakaupoista. Pankojauho on parhaimmillaan kananuggeteissa ja muissa kastikkeettomissa ruoissa, mutta ei ole huono myöskään Olivian kanassa.
Olivian(tapainen) kana 4:lle
400g broierin fileepihvejän. 1 dl panko- tai maissijauhoja
mustapippuria myllystä
1 prk tuoreita herkkusieniä
rypsiöljyä
2 dl kermaa/ruokakermaa
1 prk smetanaa
1 1/2 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl soijakastiketta
1 tl kokonaisia roseepippureita
kourallinen kuivattua persiljaa
Leikkaa broilerin fileet reiluiksi paloiksi ja kierittele ne panko- tai maissijauhoissa, johon on sekoitettu maun mukaan mustapippuria. Viipaloi herkkusienet.
Ruskista broilerit ja sieniviipaleet öljyssä pannulla ja kaada uunivuokaan.
Sekoita kerma, smetana, hunaja, soijakastike ja roseepippurit. Kaada kastike uunivuokaan ja ripottele pinnalle persiljaa.
Hauduttele vuokaa uunissa 175 asteessa n. 45 minuutin ajan.
Tarjoa täysjyväriisin ja porkkanaraasteen kanssa.
Kastikesekoitus |
Kanaruoka uuniin menossa |
Kommentit
Lähetä kommentti