Grillatut broilerivartaat kera tomaatti-mozzarellasalaatin
Kuuman kesäpäivän ruokaa parhaimmillaan!
Broilerivartaat grillissä (4:lle)
4 kpl (eli n. 500 g) broilerin rintafileitä
100 g parmankinkkua tai muuta ilmakuivattua kinkkua
mustapippuria
(suolaa)
1 rkl sitruunan makuista rypsiöljyä
1 rkl maustamatonta rypsiöljyä
mustapippuria
suolaa
1 sitruuna
8 varrastikkua
Ota rintafileet huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen grillaamisen aloitusta. Jos käytät puisia varrastikkuja, pane ne kylmään veteen likoamaan.
Leikkaa rintafileet pitkittäin kahteen osaan. Mausta mustapippurilla ja suolalla (ole varovainen suolan kanssa, sillä kinkku on suolaista). Kääri kukin pala kinkkusiivuun (jos kinkkusiivuja ei ole tarpeeksi, voi ne puolittaa pitkittäin). Pujota kinkkuun käärityt broileripalat varrastikkuihin.
Tee grillausöljy: sekoita öljyt ja mausteet keskenään.
Leikkaa sitruuna puoliksi.
Grillaa vartaita, kunnes broileri on sisältä kypsää ja kinkku on rapeaa ja saanut väriä. Sivele vartaita grillaamisen aikana grillausöljyllä, jotteivät vartaat pääse kuivettumaan. Grillaa myös sitruunanpuolikkaita, kunnes leikkauspinta on saanut hiukan väriä.
Purista kypsien vartaiden päälle sitruunamehua.
Tomaatti-mozzarellasalaatti
3 isoa, kypsää tomaattia
1 pallo (bufala)mozzarellaa
n. 1 dl tuoreita basilikan lehtiä
ripaus mustapippuria
hyppysellinen sormisuolaa
(hyvää oliiviöljyä)
Leikkaa tomaatit siivuiksi. Valuta ja revi mozzarella. Asettele tomaateista, mozzarellapaloista ja basilikan lehdistä tarjoiluvadille kaunis salaatti, mausta ripauksella mustapippuria ja hyppysellisellä murskattua sormisuolaa. Jos haluat, voit lorauttaa salaatin päälle kastikkeeksi hiukkasen hyvää oliiviöljyä.
Kommentit
Lähetä kommentti