Perunalisuke varhaisperunoista

Vähän enemmän väriä olisi perunoissa saanut olla, mutta porukka oli sen verran nälkäistä,
ettei ruokaa voinut odottaa pidempään.

Perunalisuke varhaisperunoista

pieniä varhaisperunoita syöjien mukainen määrä
1 - 2 kesäporkkanaa
suolaa
pari tillinvartta

1 - 2 rkl (oliivi)öljyä
1 - 2 rosmariinin oksaa
1 sipuli
hiukan sormisuolaa (minusta Maldon-suola on ihan parasta sormisuolaa)
mustapippuria

Pese perunat ja porkkanat. Jos perunat ovat isoja, halkaise ne. Halkaise ja pilko porkkanat ronskeiksi paloiksi. Esikeitä perunoita ja porkkanoita noin 10 minuutin ajan suolalla ja tillinvarsilla maustetussa vedessä.

Lohko sipuli.

Valuta perunoista ja porkkanoista keitinvesi pois, anna niiden kuivahtaa ja kaada ne laakeaan, öljyllä voideltuun uunivuokaan. Lisää vuokaan myös sipulilohkot. Sivele kasvikset kevyesti öljyllä. Riivi rosmariinin oksista lehdet ja ripottele lehdet vuokaan kasvisten päälle.

Paista 220-asteisessa uunissa, kunnes perunat ovat kypsiä ja rapsakoita ja porkkanat sopivasti al dente (noin 10 - 20 minuuttia - aika riippuu kasvisten koosta). Ripottele kypsien kasvisten päälle mustapippuria ja sormisuolaa. Tarjoa kalan, lihan tai grillimakkaran lisukkeena.



Tähän lisukkeeseen voi tietenkin käyttää oman maun mukaan muitakin kasviksia - esimerkiksi paprika, herkkusienet ja valkosipulin kynnet olisivat tässä varmasti omiaan. Ja rosmariinin voi toki korvata tuoreella timjamilla, jos tykkää siitä enemmän kuin rosmariinista. Minusta uunissa rapsakoituneet rosmariinin lehdet ovat ihan älyttömän hyviä, joten tähänkin käytin niitä runsaasti.

Kommentit

Suositut tekstit