Broileria mausteisessa mole-kastikkeessa
Kerran vuosia sitten kokkailimme työkavereitten kanssa meksikolaista ruokaa. Paikalla oli aito meksikolainen kokki, jonka johdolla valmistimme kanaa suklaisessa mole-kastikkeessa. Kastikkeen herkullinen, mausteinen maku on jäänyt mieleen, ja kun äskettäin näin Ilta-Sanomissa mole-kastikkeen ohjeen, halusin kokeilla sitä. Kyseessä on melko työläs ja aikaa vievä ruoka, mutta mikäs se on viikonloppuna rauhassa kokkaillessa. Huonomminkin sitä voisi aikansa käyttää.
Tämä ohje on siis jokseenkin suoraan kopioitu Ilta-Sanomien ohjeesta broileria mole-kastikkeessa.
Broileria mausteisessa mole-kastikkeessa (4:lle)
noin 800 g broilerin reisiä tai koipi-reisiä
2 porkkanaa
2 varsisellerin vartta
1 iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
10 kokonaista mustapippuria
1 lakerinlehti
vettä
Mole-kastike:
1 punainen paprika
1 vihreä paprika
1 iso vihreä chili
1 iso punainen chili
2 sipulia
2 tomaattia
5 valkosipulin kynttä
2 tl savupaprikajauhetta
2 tl jauhettua juustokuminaa
2 tl jauhettua kanelia
(2 tl jauhettuja korianterinsiemeniä - näitä minulla ei ollut)
1/4 tl jauhettua maustepippuria
2 tähtianista
1 laakerinlehti
1 rkl oliiviöljyä
1 dl mantelilastuja
3 rkl tomaattipyrettä
3 - 5 dl kanalientä
4 rusinaa
30 g tummaa suklaata (70 %)
(suolaa)
(hunajaa)
Lisäksi:
riisiä
ranskankermaa
korianteria tai lehtipersiljaa silputtuna
Paloittele porkkanat, sellerin varret sekä sipulit ja valkosipulinkynnet kuorineen ronskeiksi paloiksi. Laita isoon kattilaan broilerit sekä kasvikset ja lisää myös mustapippurit ja laakerinlehti. Kaada päälle vettä sen verran, että ainekset peittyvät. Anna kiehua miedolla lämmöllä 1 - 1/2 tuntia, kunnes broileri on läpeensä kypsää ja alkaa irtoilla luista. Keittämisen aikana kuori pois pinnalle muodostuva vaahto. Nosta kypsät broilerit leikkuulaudalle ja poista nahka. Siivilöi liemi ja ota se talteen.
Halkaisen paprikat ja sipulit (älä kuori sipuleita). Vuoraa uunipelti foliolla. Laita kokonaiset chilit, tomaatit ja valkosipulinkynnet sekä sipulin ja paprikan puolikkaat pellille folion päälle. Grillaa kasviksia välillä käännellen grillivastuksen alla 250 asteessa noin 30 minuutin ajan tai kunnes kasvikset ovat pehmeitä ja ottaneet kunnolla väriä (paprikat ja chilit saavat olla melkein mustia).
Kun kasvikset ovat hieman jäähtyneet, kuori ja hienonna tomaatit ja sipulit. Poista paprikoista ja chileistä siemenet ja hienonna nekin. Purista valkosipulinkynnet.
Sekoita mausteet (paitsi tähtianikset ja laakerinlehti) keskenään. Lämmitä oliiviöljy kattilassa ja lisää sinne myös mantelilastut. Paahda mantelilastuja öljyssä muutaman minuutin ajan, kunnes ovat saaneet hiukan väriä. Lisää tomaattipyre ja mausteseos ja kuumenna puolen minuutin ajan. Lisää kattilaan rusinat, uunissa paahdetut kasvikset sekä kanaliemi. Sekoita ja anna poreilla hiljalleen ilman kantta 30 minuutin ajan.
Nouki kastikkeesta pois tähtianikset ja laakerinlehti. Murusta joukkoon suklaa ja sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Kaada kastike tehosekoittimeen/blenderiin ja sekoita silkeäksi kastikkeeksi.
Kaada kastike takaisin kattilaan. Jos kastike tuntuu liian paksulta, lisää kanalientä (kastike saa mielellään olla melko paksua). Maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja hunajaa. Lisää kastikkeen joukkoon kypsät koivet ja keittele noin 15 minuutin ajan.
Tarjoa mole-kastike riisin kanssa. Ripottele annosten päälle silputtua korianteria tai lehtipersiljaa. Lisukkeeksi sopii ranskankerma.
Kommentit
Lähetä kommentti