Nizzansalaatti eli ranskalainen kalasalaatti


Nizzansalaatin (salade niçoise) perinteisiä raaka-aineita ovat kala, kananmuna ja kypsentämättömät, rapeat vihannekset. Wikipedian mukaan kaikista perinteisimmässä nizzansalaatin versiossa vihanneksina käytetään salottisipulia, artisokansydämiä ja punaista paprikaa. Usein joukkoon laitetaan myös oliiveita ja vihreitä papuja. Kalana käytetään anjovista, tonnikalaa tai molempia ja kastikkeen virkaa toimittaa viinietikka-öljykastike.

Tässä minun lemppariversioni tästä klassikkosalaatista.

Nizzansalaatti eli ranskalainen kalasalaatti (2:lle)

2 pientä keitettyä (varhais)perunaa
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
10 cm pätkä kurkkua
1 pieni punasipuli
kourallinen miniluumutomaatteja
muutama latva-artisokan sydän
jää- tai romainesalaattia tai molempia
1/2 dl kalamataoliiveja
1 tl pieniiä kapriksia
1 prk tonnikalaa öljyssä
muutama anjovisfilee

Kastike:
3 rkl neitsytoliiviöljyä
1 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa
1 tl sinappia
kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna
mustapippuria myllystä
ripaus suolaa

Kuori keitetyt, jäähtyneet perunat ja viipaloi ne. Kuori ja lohko kananmunat. Suikaloi kurkku ja leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Halkaise tomaatit ja latva-artisokan sydämet. Revi salaatti. Valuta oliivit, kaprikset ja tonnikala. Paloittele anjovisfileet (jos haluat, voit jättää ne kokonaisiksikin).

Sekoita kastikkeen ainekset.

Kokoa salaatti laakeaan tarjoiluastiaan ja kaada päälle kastiketta.

Kommentit

Suositut tekstit