Lempeän sipuliset lihapullat


Lempeän sipulisiin lihapulliin makua tuo paahdettu ja hienonnettu sipuli. Loistava ratkaisu tilanteessa, jossa osa perheestä ei voi sietää sipulin koostumusta ja suutuntumaa, mutta sipulin maku kelpaa kyllä.

Tällä kertaa halusin kokeilla paahtaa sipulit itse, mutta luulisin, että tässä voisi käyttää myös rapeaa, valmiiksi paahdettua sipulia. Sen voisi jauhaa morttelissa jauheeksi ja ripotella lihapullataikinan joukkoon. Itse ajattelin joskus kokeilla tuota.

Lempeän sipuliset lihapullat (4:lle)

500 g jauhelihaa
1/2 dl kermaa tai ruokakermaa
1 rkl korppujauhoja
1/2 tl suolaa
1/2 tl yrttisuolaa (Herbamare)
1 tl kuivattua timjamia
mustapippuria myllystä
1 kananmuna
paahdettua sipulia soseutettuna (ohje alla)

Paahdetut sipulit:
2 - 3 sipulia
loraus öljyä
ripaus suolaa

Aloita lihapullien valmistus paahtamalla sipulit. Leikkaa sipulit mahdollisimman samankokoisiksi suikaleiksi. Kuullota suikaleet pannulla öljyssä ja mausta ne ripauksella suolaa. Laita sipulisuikaleet pellille leivinpaperin päälle ja paahda uunissa 120 asteessa, kunnes ovat paahtuneet ja ruskistuneet sopivasti (minulla tähän meni noin 50 minuuttia). Nostele sipulit hetkeksi talouspaperin päälle, jotta liika öljy imeytyy paperiin. Soseuta sipulit sauvasekoittimella.

Kaada kerma kulhoon ja sekoita joukkoon korppujauhot. Lisää suolat, timjami ja mustapippuri. Anna turvota hetki. Lisää jauheliha, kananmuna ja sipulisose, sekoita taikinaksi. Muotoile kosteilla käsillä taikinasta lihapullia ja kypsennä ne uunissa tai öljyssä paistinpannulla.




Kommentit

Suositut tekstit