Saiturin lehtipihvit ja mainio maustevoi


Monessa blogissa on kirjoitettu Saiturin lehtipihveistä. Jauhelihasta tehdyt lehtipihvit kuulostivat sen verran mielenkiintoisilta, että pakko minunkin oli niitä kokeilla.

Lehtipihveissä joskus esiintyvät sitkeät sattumat puuttuivat näistä phveistä kokonaan, mutta muuten koostumus oli yllättävänkin lehtipihvimäinen. Meillä tykättiin. Aion ehdottomasti tehdä toistekin!

Maukas maustevoi

n. 50 g voita
1 rkl kuivattua persiljaa
ripaus valkosipulijauhetta
ripaus paprikajauhetta
ripaus mustapippuria
ripaus chiliyrttisuolaa (Herbamare) tai chilirouhetta

Ota voi huoneenlämpöön noin puoleksi tunniksi. Kun se on pehminnyt huoneenlämpöiseksi ja lusikalla sekoitettavaksi, sekoita siihen mausteet. Tee maustevoista tuorekelmun avulla pötkylä (tai lusikoi se jääpalamuotteihin). Laita jääkaappiin tai pakastimeen jähmettymään. Juuri ennen tarjolle laittamista leikkaa pötkylästä noin puolen sentin paksuisia viipaleita.

Saiturin lehtipihvit

n. 130 g naudanjauhelihaa/pihvi (myös esim. hirvenjauheliha sopii tähän hyvin)
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
(grillausmaustetta tai muita mieleisiäsi mausteita, jos haluat)
rypsiöljyä ja voita paistamiseen

tuorekelmua

Vaivaa jauhelihaa muutama minuutti. Vaivaamalla saat pihveihin vieläkin lehtipihvimäisemmän koostumuksen. Revi tuorekelmusta iso, noin A4-kokoinen pala ja aseta sille yhden syöjän kokoinen annos jauhelihaa. Muotoile jauheliha pihviä muistuttavaan muotoon. Aseta lihan päälle toinen iso pala tuorekelmua Kauli liha mahdollisimman ohueksi "lehtipihviksi" (noin yhden millimetrin paksuus on hyvä). Toista sama kaikille pihveille.

Laita lehtipihvit pakastimeen kohmettumaan noin 20 minuutiksi.

Kuori kohmeiset pihvit tuorekelmukääreistä ja paista kuumalla pannulla öljy-voiseoksessa. Kun neste alkaa nousta pintaan, käännä pihvi.

Tarjoa vaikkapa maustevoin, ranskalaisten perunoiden ja salaatin kanssa. Kuvittele olevasi syömässä ABC:llä!


Kommentit

Suositut tekstit