Suussa sulava nakkistroganoff
Välillä ruoanlaitossa on kiva käyttää oikeaa kermaa. Kermaiset ruoat tuovat mieleen vanhanajan konstailemattomat herkkuruoat. Sellaiseksi tämänkin nakkistroganoffin miellän. Kerma saa stroganoffin maistumaan ihanan pehmeältä ja suussa sulavalta.
Meillä tykätään kastikkeista ja siksipä teenkin keitettyjen perunoiden kanssa aina aika ison satsin kastiketta. Tässäkin ruoassa parasta on minusta ehdottomasti nimenomaann kastike, ei nakit. Kastikkeeseen käytin nestettä kuusi desilitraa. Kaikki meni, pisaraakaan ei jäänyt.
Suussa sulava nakkistroganoff (4:lle)
300 - 400 g nakkeja
1 sipuli
1 rkl öljyä
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl vettä
1 1/2 rkl tomaattipyrettä
1 lihafondi
mustapippuria myllystä
1 dl kermaa (tai ruokakermaa tai smetanaa)
1 maustekurkku
tuoretta persiljaa silppuna
Pilko nakit ja sipuli ja ruskista ne pannulla öljyssä. Sekoita joukkoon ensin vehnäjauhot ja sitten vesi. Kuumenna kiehuvaksi samalla hyvin sekoitellen. Keitä hetki niin että kastike paksuuntuu.
Mausta kastike tomaattipyreellä, lihafondilla ja mustapippurilla. Anna kypsyä noin 10 mimuutin ajan. Kaada joukkoon kerma. Paloittele maustekurkku pieniksi paloiksi ja sekoita palat kastikkeeseen. Kuumenna.
Tarjoa nakkistroganoff keitettyjen perunoiden kanssa. Ripottele annosten päälle persiljasilppua.
Kommentit
Lähetä kommentti