Täytetty uunilohi ja kermaviilikastike
Näin kaupassa houkuttelevan näköisiä, ruodottomia, Saimaan vedessä kasvaneita tuplakirjolohifileitä. Niistä valmistui helppo ja maukas uunilohi. Tytär teki kermaviilikastikkeen. Hän otti mallia mummin kermaviilikastikkeesta, johon makua tuovat raastettu kurkku ja omena.
Täytetty uunilohi ja mummin kermaviilikastike (4:lle)
kokonainen perattu lohi tai pari tuplakirjolohifiletä
(meri)suolaa
valkopippuria
mustapippuria
mustapippuria
1 sitruuna viipaleina
nippu tilliä silppuna
pieni tilkka öljyä (sitruunanmakuista rypsiöljyä)

Mummin kermaviilikastike:
1 prk kermaviiliä
pätkä kurkkua raastettuna
pala mietoa omenaa raastettuna
sitruunapippuria
mustapippuria
sitruunamehua
ripaus suolaa
Sekoita kermaviilikastikkeen ainekset keskenään ja pane kastike jääkaappiin tekeytymään.
Pyyhi kala talouspaperilla ja leikkaa sen toiseen kylkeen muutama viilto. Suolaa ja pippuroi kala sekä ulko- että sisäpuolelta. Pane sisäpuolelle tilliä ja sitruunaviipaleita. "Sulje" kala ja työnnä kylkeen tekemiisi viiltoihin tilliä.
Lorauta uunivuokaan tilkka öljyä ja nosta kala vuokaan. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 15 - 30 minuuttia, kunnes kala on kypsää. Valele kypsennyksen aikana vuokaan kertyvällä nesteellä. Lohtahan ei missään nimessä kannattaisi kypsentää liian kypsäksi (vaikka itse myönnän tähän usein sortuvani). Kypsyyden voi testata vaikkapa nyppäämällä kalaa evästä - kun evä irtoaa, on kala kypsää.
Tarjoa uunikirjolohi keitettyjen perunoiden tai muusin sekä kermaviilikastikkeen kanssa.

Kommentit
Lähetä kommentti