Helppo uunikala
Ruokakermat. varsinkin maustetut ruokakermat jakavat mielipiteitä. Itse käytän niitä silloin tällöin. Työpäivän jälkeen on usein kiire saada ruoka pöytään ja silloin maustetut ruokakermat voivat olla käteviä. Valion kolmen yrtin ruokakermassa mausteena on tuoteselosteen mukaan muun muassa basilika-, ruohosipuli- ja oreganouutteita. Jos ruuanlaittoon on enemmän aikaa, voi tähänkin ruokaan toki käyttää maustamatonta ruokakermaa tai aitoa kermaa ja maustaa itse yrteillä.
Helppo uunikala (4:lle)
1 pkt (400 g) pakasteseitiä1/2 purjo
1 prk Valio ruokakerma kolme yrttiä
1/2 dl juustoraastetta (esim. Gouda)
mustapippuria myllystä
suolaa
Sulata pakastekala kohmeiseksi pakkauksen ohjeen mukaan. Viipaloi kala ja laita uunivuokaan, ripottele päälle maun mukaan pippuria ja suolaa.
Halkaisen ja pese purjo. Viipaloi siitä puolikas ja laita viipaleet uunivuokaan kalan viereen. Kaada vuokaan ruokakerma ja raasta kalan päälle hiukan juustoa.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin puolen tunnin ajan.
Kommentit
Lähetä kommentti