Nami nami kalapyörykät
Ei minun näistä kalapyöryköistä ollut tarkoitus kirjoittaa blogiin yhtään mitään, sillä kuvittelin näiden valmistamisen olevan sotkuista puuhaa ja lopputuloksen kaikkea muuta kuin kuvauksellisen. Olin nimittäin ryhtymässä jauhamishommaan sauvasekoittimen voimin, sillä en omista lihamyllyä enkä muutakaan oikeaoppista jauhamisvälinettä. Kalan jauhaminen sauvasekoittimella onnistui kuitenkin yllättävän näppärästi. Ehkä asiaa auttoi se, että paloittelin kalan pienehköiksi paloiksi ennen jauhamista. Pyörykät onnistuivat muutenkin niin hyvin, että mielelläni jaan tämän reseptin muillekin.
Kalapyörykät (4:lle)
300 lohifilettä
400 g haukifilettä
1 muna
3/4 dl kermaa
1/2 dl perunajauhoja
1/2 dl raastettua parmesanjuustoa
1/2 dl raastettua parmesanjuustoa
1/2 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
1 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
1 rkl silputtua tilliä
1 rkl silputtua ruohosipulia
ruiskorppujauhoa tai pankojauhoa pyöryköiden pinnalle (minulla oli tavallista, ihan ok sekin)
voita tai rypsiöljyä paistamiseen
Poista kaloista mahdolliset ruodot ja jauha kalat. Jos käytät jauhamiseen sauvasekoitinta, kannattaa kalat ennen jauhamista leikata pienemmiksi paloiksi, jotta sauvasekoitin suoriutuu tehtävästään paremmin.
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Pyöryköitä tehdessäni en kovin tarkkaan mittaillut mausteiden määriä, joten nämä tässä ovat arvioita. Ja taisinpa ripsauttaa joukkoon myös tujauksen mustapippuria, jota en malta olla laittamatta joka ruokaan. Mausteita kannattaa siis käyttää oman maun mukaan.
Ennen paistamista pyörittele pyörykät korppujauhoissa, jotta ne pysyvät paremmin kasassa ja saavat rapean pinnan. Paista rasvassa pannulla.
Pyöryköitten kaverina meillä syötiin uusia perunoita sekä kermaviilistä, ranskankermasta, tillistä, sitruunamehusta ja mustapippurista sekoitettua kastiketta.
Näin mainiota kalamössöä syntyi sauvasekoittimella. |
Hyvää ruokahalua! |
Kommentit
Lähetä kommentti