Itse tehty mansikkajäätelö ilman jäätelökonetta


Meidän keittiö muuttui tänään jäätelötehtaaksi. Tämä oli oikeastaan tyttären oma projekti: hän suunnitteli, mitä jäätelöön laitetaan ja myös valmisti jätskin. Sain sentään toimia assistenttina eli siivota paikkoja.

Minulla on ennen ollut sellainen harhaluulo, että jäätelön tekeminen on konstikasta. Mutta ei se ole. Eikä hommaan tarvita edes jäätelökonetta. Kuulemani mukaan glukoosisiirappi tekisi jäätelömassasta vieläkin pehmeämpää ja kuohkeampaa. En sitten tiedä, pitääkö tuo paikkansa -  minusta meidän jätskin koostumus oli vallan mainio ilman sitäkin.

Mansikkajäätelö ilman jäätelökonetta

250 g mansikoita
4 dl vispikermaa
1 purkki kondensoitua maitoa
puolikkaan limen mehu

Perkaa mansikat. Paloittele niistä puolet pieniksi paloiksi. Tee toisesta puolesta pyreetä sauvasekoittimella tai blenderillä.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Yhdistä kermavaahto, paloitellut mansikat, limen mehu ja kondensoitu maito ja sekoita hyvin.

Levitä pakastuksen kestävään astiaan (esimerkiksi vuokaleipävuoka) kerroksittain kermavaahto-maito-mansikkaseosta ja mansikkapyreetä: ensin kerros vaaleaa seosta, sen päälle pyreetä ja vielä sama uudestaan. Mansikkapyreestä voi lusikalla tai varrastikulla muotoilla kuvioita tai vetää kiemuraisia raitoja.

Valmiissa jäätelössä mansikkapyreen koostumus on sorbettimainen. Jos jäätelöstä haluaa vaaleanpunaista ja koostumukseltaan tasaisempaa, voi pyreen sekoittaa suoraan kermavaahto-maito-mansikkaseokseen.

Anna jäätelön viettää pakastimessa vähintään viisi tuntia.

Minkäslaisia kuvioita tähän piirtäisi..?

Aika hyvältä näyttää!

Omannäköiset jäätelöannokset.

Kommentit

Suositut tekstit