Parmankinkkusalaatti
Parmankinkkusalaatti (12:lle)
erilaisia salaatteja, esimerkiksi jääsalaattia, friseesalaattia, rucolaa
1 1/2 rasiaa miniluumutomaatteja
1/2 kurkku
1 rasia siemenettömiä vihreitä viinirypäleitä
100 g Parman- tai muuta ilmakuivattua kinkkua
1 dl parmesaania lastuina
vajaa 1 dl pinjansiemeniä
vajaa 1 dl pinjansiemeniä
1 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
Kastike:
2 rkl oliiviöljyä
1/2 rkl juoksevaa hunajaa tai ripaus sokeria
1 rkl balsamiviinietikkaa
mustapippuria
suolaa
suolaa
Asettele kinkkusiivut pellille leivinpaperin päälle. Halkaise tomaatit ja asettele nekin pellille leikkauspinta ylöspäin. Pirskota tomaattien päälle oliiviöljyä ja ripottele mustapippuria. Laita pelti uunin ylätasolle ja paahda kinkkuja 225-asteessa noin 10 minuuttia. Nosta kinkkusiivut pois pelliltä talouspaperin päälle jäähtymään ja jatka tomaattien paahtamista vielä noin 8 minuuttia. Jäähdytä myös tomaatit.
Revi salaatit laakeaan vatiin. Paloittele kurkku, halkaise viinirypäleet ja laita ne salaatin päälle. Leikkaa saksilla kinkkusiivut pienemmiksi paloiksi. Lisää salaatin päälle tomaatinpuolikkaat ja saksitut kinkunpalat.
Paahda pinjansiemenet pannulla ilman rasvaa. Kun siemenet ovat jäähtyneet, ripottele ne salaatin päälle. Lisää myös parmesaanilastut.
Sekoita kastikkeen ainekset. Kaada kastike salaatin päälle tai tarjoa se erikseen.

Kommentit
Lähetä kommentti