Vähän fiinimpi kasvispasta
Tänään teki mieli kokeilla jotain uutta ja vähän monimutkaisempaa. Ja kun perheen vannoutunein kasvisten inhoaja oli poissa kotoa, päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja tehdä kasvisruokaa. Tämän kasvispastan tekeminen ei ollut ollenkaan vaikeaa, mutta komponentteja oli sen verran useita, että niitä väkertäessä kului aikaa. Lopputulos oli mielestäni hurjan hyvä.
Vähän fiinimpi kasvispasta (4:lle)
tuorepastaasuolaa
pestoa (ohje alla)
uunikuivattuja tomaatteja (ohje alla)
maustettua ricotta-juustoa (ohje alla)
pannulla paahdettuja kevätsipuleita (ohje alla)
1/2 dl pinjansiemeniä
tuoretta basilikaa ja persiljaa koristeeksi
Valmista ensimmäiseksi uunikuivatut tomaatit ja pesto.
Niiden jälkeen paahda pinjansiemenet pannulla ja valmista paahdetut kevätsipulit. Keitä pasta ohjeen mukaan. Sekoita pesto pastan joukkoon ja kokoa pastasta, tomaateista, kevätsipuleista ja ricotta-juustosta kauniilta näyttävä annos. Ripottele päälle pinjansiemeniä ja tuoreita yrttejä.
Uunikuivatut tomaatit
kirsikkaluumutomaattejaoliiviöljyä
suolaaa
sokeria
mustapippuria myllystä
kuivattua timjamia
Pese ja halkaise tomaatit ja asettele ne leikkuupinta ylöspäin pellille leivinpaperin päälle. Voitele öljyllä, ripottele päälle suolaa, sokeria, mustapippuria ja timjamia.
Paista 125-asteisessa uunissa noin 1 1/2 - 2 tuntia. Kiertoilmauuni toimii tässä hyvin, joten jos käytössäsi on se, kannattaa käyttää.
Pesto
1 puska tuoretta basilikaa
1 - 2 vartta tuoretta persiljaa
1 dl pinjansiemeniä
1/2 tl karkeaa suolaa
1 - 2 valkosipulin kynttä
50 g parmesaanijuustoa
n. 2 rkl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
(1/2 rkl sitruunan makuista rypsiöljyä - tämän voi jättää poiskin)
Kuori valkosipulin kynnet. Murskaa ne ja suola morttelissa (tai sauvasekoittimella). Lisää yrtit vähän kerrallaan ja jatka murskaamista. Lisää pinjansiemenet ja murskaa nekin. Lisää vielä parmesaaniraaste ja sekoita se muun mössön joukkoon. Kaada joukkoon sen verran öljyä, että peston koostumus vaikuttaa hyvältä. Sitruunaöljy antaa makuun kivan säväyksen, mutta hyvää tämä on ilman sitäkin. Mausta lopuksi mustapippurilla.
Maustettu ricotta-juusto
200 g ricotta-juustoa
1/2 dl raastettua parmesaanijuustoa
1 tl sitruunamehua
1/2 - 1 tl chilimaustetta
mustapippuria myllystä
Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Pannulla paahdetut kevätsipulit
muutama kevätsipuli
öljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
Huuhtele kevätsipulit ja leikkaa varret kolmeen osaan. Sivele öljyllä ja ripottele päälle suolaa ja pippuria. Käytä varsia pannulla sen verran, että saavat hiukkasen väriä.
Kommentit
Lähetä kommentti